Prismassa ovat jouluvalikoimat nyt runsaimmillaan

Prismassa ovat jouluvalikoimat nyt runsaimmillaan

1536
Herkullisia satokausituotteita kannattaa Annukka Kettusen mielestä ehdottomasti kokeilla.

Malmin Prisman molemmissa kerroksissa ovat jouluvalikoimat nyt parhaimmillaan ja niistä löytyy kaikkea mahdollista juhla-aikaan liittyvää. Päivittäistavarassa jatkuu halpuutus ja S-Pankin kilpailukykyiset tuotteet mahdollistavat isompienkin hankintojen teon maksuajalla.

Prisma Malmi
Makeiset kuuluvat juhla-ajan herkkuihin. Pekka Salmisella riittää puuhaa hyllyjen täytössä.

Malmin Prisma uudistuu kaiken aikaa asiakkaitaan kuunnellen ja ympäröivää maailmaa havainnoiden. S-Pankin pisteen remontti on tuonut lisää turvallisuutta, rauhaa ja yksityisyyttä pankkiasiointiin. Siellä käykin nyt melkoinen vilske aamusta iltaan, kun Lähi-Tapiola ja S-Pankki ovat yhdistyneet.

– Varsinkin Lähi-Tapiolan pankkia käyttäneille asiakkaille yhdistyminen tuo isoja etuja. Heilläkin on nyt lähellä oleva pankki, jossa voi hoitaa asiat kaikkina viikonpäivinä, joulukuussa sunnuntaisin jopa klo 21 asti, kertoo Prismajohtaja Mirva Neva-aho-Simonsen tyytyväisenä.

Pankkiasiat kauppareissulla

S-Pankin kasvun ja laajentuneen tuotevalikoiman myötä siitä on tullut kassavastaava Sini-Meri Loijaksen mukaan varteenotettava vaihtoehto jopa perheen ainoaksi pankiksi.

– S-Pankki on pärjännyt erittäin hyvin pankkipalveluiden vertailussa. Joulun alla erityisen ajankohtaisia tuotteitamme ovat Visa-kortti ja S-laina, jota voi hakea 20 000 euroon asti ilman vakuuksia tai takaajia sekäheti myönnettävä S-Tuoteluotto, esimerkiksi uutta televisiota varten.

Nyt myös odotettu lähimaksaminen onnistuu kaikilla Prisman kassoilla. Ja siihenkin tulevat tietysti bonukset.

Kaikki irti satokaudesta

Prisman hedelmä- ja vihannesosasto heti sisääntulossa on entistäkin houkuttelevampi ja kiinnostavampi. Siinä esitellään kerran kuukaudessa vaihtuvat satokauden uutuudet.

Joulukuussa pöytä täyttyy kastanjoista, makeasta ananaksesta ja taatelista. Yläpuolella olevat julisteet kertovat, millaisesta hedelmästä tai vihanneksesta on kyse. Yhteishyvän sivuilta www.yhteishyva.fi löytyy samaan aikaan vinkkejä satokauden tuotteen käytöstä sekä hyviä reseptejä.

Prismajohtajan mukaan tällainen linkitys on saanut erittäin hyvää palautetta.

– Eipä kovin moni ole tainnut aiemmin ajatella, että persimon kestää myös paistamista ja keittämistä, mikä antaa ihan uudenlaisia vaihtoehtoja hedelmän käyttöön kotikeittiössä. Kannattaa myös muistaa, että olemme halpuuttaneet kotimaisia juureksia, muun muassa punajuuren ja lantun, laajan Luomu-tuote valikoiman lisäksi.

Prisma Malmi Danskin
Erja Kannisto esittelee Danskinin suosikkituotteen.
Liikkeelle kunnon varusteissa

Prisman pukeutumis- ja urheiluosastojen valikoimat ovat täydentyneet entisestään huippubrändeillä.

Suosittu Starter-vaatemerkki jatkaa valikoimissa laajalla rintamalla. Sen tähtilogon tunnistavat joukkuelajien fanit ympäri maailman. Suomessa brändin keulakuvana toimii jääkiekkoilija Jarkko Ruutu. Starter on Yhdysvaltain neljänneksi suurin urheilu- ja vapaa-ajan vaatemerkki.

Danskin syntyi vuonna 1882 vastaamaan New Yorkin tanssijoiden ja ballerinojen tarpeisiin. Pian teknisistä ja kauniista vaatteista tuli amerikkalaisten tanssijoiden, voimistelijoiden ja luistelijoiden suosikkimerkki. Nykyään Danskin tarjoaa tytöille ja naisille mukautuvia ja saumattomia vaatteita liikuntaan. Prisma on ainoa merkkiä Suomessa myyvä liike.

Yhteystiedot

Prisma Malmintori
Malmin kauppatie 18
00700 Helsinki
Puh. 010 76 67 400
Avoinna vuoden loppuun asti ma–pe 7–21, la 7–18 ja su 12–21,
(su 27.12. jälleen klo 12–18)
www.prisma.fi

 

Osallistu lukijakilpailuun tästä