Nordea talousosaamisellaan vahvasti mukana Suomi 100 -hankkeessa

Nordea talousosaamisellaan vahvasti mukana Suomi 100 -hankkeessa

929
Nordea Lauttasaari
Nordea Lauttasaaren konttori löytyy nyt saaren uudesta kauppakeskuksesta, joulukuussa avatusta Lauttiksesta. Upouudet tilat sijaitsevat Lauttasaarentien puoleisella katutasolla.

Nordea Lauttasaaren konttorin ammattilaiset hoitavat taidolla kaikki henkilöasiakkaan elinkaaren varrella eteen tulevat pankki- ja talousasiat. Tiivis yhteistyö Nordean Mannerheimintie 7 konttorin Yritysten palveluyksiön ja Senaatintorin Premium varallisuudenhoitoyksikön kanssa takaa sen, että jokainen, joka tulee sisään Lauttasaaren konttorin ovesta, tulee oikeaan paikkaan.

Tilin avaaminen perheen pienelle jäsenelle aloittaa yleensä ihmisen pankkitien. Nordea lahjoittaa tilille pesämunaksi 20 euroa. Saman summan pankki lahjoittaa, kun lapselle avataan ensimmäinen rahastotili.

Kymmenvuotiaana voi nuori saada oman Visa Electron -kortin ja siirtyä korttimaksamiseen. 18-vuotiaalle suositellaan ASP-tilin avaamista ja säännöllisen säästämisen aloittamista ensiasuntoon.

Nordea Lauttasaari Birgit Karikoski
Birgit Karikoski painottaa yhteistyön merkitystä sekä paikallisesti että valtakunnallisesti.
Keskittämisestä selkeitä etuja asiakkaalle

Nordean Check-in-asiakkuus antaa 18–28-vuotiaalle hyvän alun oman talouden hoitoon samalla, kun se tarjoaa hintaetuja Nordean pankki- ja vakuutuspalveluista.

– Kun ensimmäisen oman asunnon hankinta tulee ajankohtaiseksi, tarjoamme asiakkaalle hänen tarpeisiinsa räätälöidyn asuntolainan, kertoo Nordea Lauttasaaren konttorin konttorinjohtaja Birgit Karikoski.

Kun asiakkaalla on enemmän varallisuutta tai mahdollisuus sen kartuttamiseen, Nordean Premium Banking -palvelukonsepti on hyvä vaihtoehto.

– Teemme tiivistä yhteistyötä Senaatintorin Premium varallisuudenhoitoyksikön kanssa. Jokaisella Premium-asiakkaalla on oma varainhoitaja, joka yhdessä asiakkaan kanssa kartoittaa asiakkaan kokonaisvarallisuuden ja laatii hänelle yksilöllisen sijoitussuunnitelman. Asiakkaalla on käytössään myös pankkilakimiehen palvelut, joihin kuuluvat esimerkiksi perunkirjoitukset ja perinnönjaot, testamentit sekä edunvalvontavaltakirjat.

Konttorissa tai vaikka kotisohvalla verkkotapaamisessa

Nordeasta saa pankkipalveluita ympäri vuorokauden. Konttorin lisäksi asiakasta palvelevat 24/7 Asiakaspalvelu puhelimitse ja verkkotapaamiset. Asiakaspalvelu numerossa 0200 3000 on henkilöasiakkaiden käytössä ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä. Sinne voi olla yhteydessä missä tahansa pankkiasiassa.

Nordean verkkotapaamisessa asiakas tapaa pankkineuvojan oman verkkopankin kautta. Nämä paikasta riippumattomat verkkotapaamiset ovat mahdollisia arkisin kello 8–20 ja lauantaisin kello 10–16. Verkkotapaamisen voi sopia myös Lauttasaaren konttorin neuvojien kanssa arkipäiväksi.

Asiakkaan tunteminen on turvallisuusasia ja kaikkien etu

Birgit Karikoski muistuttaa, että pankkitoiminta perustuu luottamukseen, joka muodostuu hyvästä palvelusta, asiakkaan tuntemisesta ja kokonaisvaltaisista ratkaisuista.

– Jotta voimme tarjota asiakkaan elämäntilanteeseen ja palvelutarpeisiin sopivimmat ratkaisut, kysymme tapaamisissa monia asiakkaan elämään ja varallisuuteen liittyviä kysymyksiä. Asiakkaan tunteminen on myös turvallisuusasia ja pankeilla on siihen lakisääteinenkin velvoite.

Yrittäjähenkinen Suomi on Nordean lahja 100-vuotiaalle

Nordea on mukana valtioneuvoston kanslian johtamassa Suomi 100 -juhlavuoden hankkeessa. Pankki lahjoittaa talousosaamistaan erityisesti nuorille ja tukee kasvuyritysten menestymismahdollisuuksia ainutlaatuisella tavalla.

Esimerkkinä nuorille suunnatusta toiminnasta Karikoski mainitsee mukanaolon Yrityskylä-toiminnassa, joka tavoittaa yli 60 000 kuudes- ja yhdeksäsluokkalaista vuodessa. Nuorten talousosaamisen kehittäminen on keskeinen asia sekä nuorten että koko Suomen kannalta.

Nordea on perustanut juhlavuoden kunniaksi ensimmäisenä suomalaisena pankkina kasvuyrityksiin keskittyvän liiketoimintayksikön.

– Toiminta keskittyy suurelta osin yritysten mentorointiin ja sparraukseen. Lisäksi yksikköön on keskitetty osaamista, jolla yrittäjä autetaan verkostoitumaan tärkeiden kumppaneiden kanssa.

Yhteystiedot

Nordea Lauttasaari
Lauttasaarentie 28, 00200 Helsinki
Avoinna ma–pe klo 10–16.30 tai sopimuksen mukaan

Nordea 24/7 Asiakaspalvelu puh. 0200 3000 (paikallispuhelun hinta; asiakaspalvelu, neuvonta sekä ajanvaraukset konttoriin ja verkkotapaamiseen)

Nordea Yrityspalvelu
Puh. 0200 2121 (pvm/mpm)
www.nordea.fi

 

Osallistu lukijakilpailuun tästä