Kiinteistömaailma palvelee asiakkaita innovatiivisin ja tulosta tuottavin keinoin

Kiinteistömaailma palvelee asiakkaita innovatiivisin ja tulosta tuottavin keinoin

1620
Kiinteistömaailma Espoon Keskus
Kiinteistömaailma Espoon keskuksen tyytyväiset ammattilaiset uusissa toimistotiloissa: (ed. vas.) Christoffer Henriksson ja Anne Kuiri-Henttinen sekä (tak.vas.)Tiina Heikel, Heidi Ekman, Samuli Salmela, Paula Vuonnala ja Iina Myllylä.

Espoon keskuksen Kiinteistömaailma esittelee kohdevideoiden avulla myynnissä olevia kohteitaan netissä. Yrityksen ammattilaiset ja heidän tapansa toimia on myös esitelty omalla videollaan. Tämä parantaa entisestään asiakaspalvelua ja tuo siihen uusia ulottuvuuksia alan innovatiivisen edelläkävijän keinoin.

Kiinteistömaailman asuntovideoissa on ylitetty miljoonan katseluminuutin raja. Se kertoo, että asiakkaat ovat tarttuneet tarjottuun mahdollisuuteen ja ottaneet palvelun vastaan todella hyvin.

– Teemme videoita hyvinkin erilaisista kohteista, tulevaisuudessa myös entistä enemmän eri asuinalueista. Kopterikuvaukset kuvauksen osana toimivat hyvin ja niistä saa oivallisen yleiskuvan myös kohteen sijainnista alueella, kertovat Kiinteistömaailma Espoon keskuksen yrittäjät Anne Kuiri-Henttinen ja Christoffer Henriksson.

Kohdevideoinnin lisäksi yrityksestä on tehty oma esittelyvideo. Se tutustuttaa katsojan yrityksen ammattilaisiin ja heidän tapaansa toimia sekä näyttää myös yrityksen keväällä 2015 käyttöön ottamat uudet toimistotilat.

Vahva yhdistelmä: Videot + Tarjouskauppa

Kohdevideot auttavat asiakasta tekemään ensi vaiheessa ennakkovalintaa asunnoista, joita kannattaa lähteä katsomaan paikan päälle. Lisäksi ne auttavat palauttamaan mieleen käynnin jälkeen eri asuntojen yksityiskohtia, kun katsottuja kohteita voi olla jo useita.

Kiinteistömaailman Tarjouskauppoja on tehty jo 30 000. Vuodesta 2007 käytössä ollut malli tuo asuntokauppaan avoimuutta ja auttaa saamaan parhaan mahdollisen myyntihinnan.

– Nyt tiedetään myös, että Tarjouskaupassa kaupanteko nopeutuu keskimäärin kaksi viikkoa. Meillä Tarjouskaupalla myydään noin puolet myynnissä olevista kohteista. Videot + Tarjouskauppa on osoittautunut todella asiakasystävälliseksi ja vahvaksi myyntitavaksi, Henriksson kertoo.

Kaikenlaisia koteja

Pääasiassa Espoon ja Kauniaisten alueella toimivan Kiinteistömaailma Espoon keskuksen kohdekirjo ulottuu laidasta laitaan. Käytettyjen asuntojen ja tonttien lisäksi myytävänä on paljon myös uudiskohteita.

– Uudiskohteiden saaminen myyntiin osoittaa aina rakennuttajien luottamusta kiinteistönvälittäjää kohtaan. Rakennuttajat ovat myös vaativia. Tulosta pitää syntyä. Toisaalta uudiskohteiden myymisessä on omat erityisosaamisvaateensa. Meillä sen taitavat kaikki, sillä olemme kouluttaneet koko henkilöstön myymään uudiskoteja, yrittäjät kertovat.

Kiinteistömaailma Espoon KeskusTilaa asiakkaiden kohtaamiseen

Kiinteistömaailma Espoon keskus muutti keväällä 2015 Tuomarilaan uusiin ja avariin toimistotiloihin. Ne antavat paljon entistä asuntomyymälää toimivammat puitteet työhön ja asiakaskohtaamisiin.

– Nyt meillä on tilaa ja rauhaa tehdä töitä ja tavata asiakkaita silloin, kun se heille parhaiten sopii. Puhelimitse ja sähköpostilla meidät saa aina kiinni, muistuttaa Kuiri-Henttinen.

Asuntokauppa käy Espoossa hyvin. Yrittäjät ovat tyytyväisiä, sillä kuluvasta vuodesta on tulossa viime vuotta parempi. Myös vuonna 2014 liikevaihdossa oli kasvua vuoden 2013 liikevaihtoon verrattuna.

– Luottavaisin mielin menemme edelleen eteenpäin. Meillä on koulutettu henkilöstö, teemme tuloksellisesta yhteistyötä ja Kiinteistömaailma on Espoossa markkinajohtaja.

Yhteystiedot

Kiinteistömaailma Espoon keskus | Keski-Espoon Asunnot Oy LKV
Tuomarilantie 19, 02760 Espoo
Puh. 044 402 1660
espoontori@kiinteistomaailma.fi
www.kiinteistomaailma.fi

 

Osallistu lukijakilpailuun tästä