Kauniaisten Instrussa on aikaa asiakkaalle

Kauniaisten Instrussa on aikaa asiakkaalle

226
Instrumentarium Kauniainen
Mika Mobergin (kuvassa) ja Jukka Miettisen pyörittämä Kauniaisten hyvän palvelun Instru sopii mainion sijaintinsa ansiosta monen matkan varrelle.

Kauppakeskus Granissa kaksi vuotta toiminut Instrumentarium löytyy nyt kauppakeskuksen toisesta kerroksesta, jonne se siirtyi rakennustöiden ajaksi katutason tiloistaan. Sinne kuitenkin palataan. Yrittäjät on otettu Kauniaisissa ilolla vastaan ja palvelu on tullut tarpeeseen. Kaikki eivät halua lähteä isoihin kauppakeskuksiin asioimaan.

Yrittäjävetoisessa myymälässä työskentelee kaksi kokenutta optikkoa. Sekä Jukka Miettisellä että Mika Mobergilla on kummallakin yli 20 vuoden kokemus alalta.

– Paljon on ehtinyt alalla tapahtua ja kiirettä on saatu kokea. Niinpä nautimme nyt, kun voimme palvella asiakkaita rauhallisemmassa ympäristössä, hyödyntää osaamistamme ja kokemustamme sekä palata työssämme myös alkuperäiseen käsityöläisammattiin, linssien hiontaan ja erilaisiin korjaustöihin. Jonkun verran laitetaan myös uusia linssejä vanhoihin hyviin kehyksiin. Suuren osan mahdollisista töistä teemme asiakkaan odottaessa. Joskus pitää toki sanoa niinkin, että joku työ ei onnistu tai kannata.

Yksilölliset kehys- ja linssivaihtoehdot

Kauniaisten Instrun kehysmallistot poikkeavat ketjun muista myymälöistä, koska yrittäjät tekevät osin omia valintojaan. Joskus saadaan esittelyyn jonkun merkin koko mallisto.

– Paras kehys on yksilöllinen, se, joka asiakkaasta itsestään tuntuu hyvältä. Valinnanvaraa riittää. Ketjun kampanjat näkyvät meilläkin, mutta kaikkea ei voi saada kampanjahintaan. Ratkaisevaa on saada kuhunkin tarkoituksen hyvin istuvat lasit, joihin asiakas on sataprosenttisen tyytyväinen.

Linssejä on moneen tarpeeseen. Vaikka laatu maksaa, kaikista kallein ei välttämättä ole kaikille paras. Vaihtoehtoja kannattaa vertailla ammattilaisen kanssa.

Lisäksi myymälässä taitaa olla kaupungin ainut silmälääkärin vastaanotto. Tottakai myymälästä voi hankkia myös piilolaseja, joita myös aikuiset ovat Kauniaisissa oppineet hienosti käyttämään.

Aukioloajat:
ma–pe klo 10–18, la klo 10–13 (keskikesän la suljettu)
Myös muina aikoina sopimuksen mukaan.

Yhteystiedot

Instrumentarium Kauniainen
Kauniaistentie 7
Kauppakeskus Grani, 2. krs, 02700 Kauniainen
Puh. 0203 32903
www.instru.fi/myymala/kauniainen

 

Osallistu lukijakilpailuun tästä