Hyvä pankkisuhde kestää läpi elämän

Hyvä pankkisuhde kestää läpi elämän

1576
Nordea Malmi
Liisa Naakka (vas.), Jaana Mikkonen (oik.) ja kuvasta puuttuva Ahti Kilpeläinen vastaavat siitä, että palvelu pelaa Malmin Nordeassa. Kuvassa keskellä oleva Kaisa Kauhanen on siirtynyt konttorinjohtajaksi Pasilaan.

Nordea Malmin konttorit muodostavat yhden pääkaupunkiseudun vilkkaimmista palvelukeskittymistä. Tarjonta kattaa kaikki henkilöasiakkaan elinkaaren varrella eteen tulevat, usein myös vahvaa erityisosaamista vaativat pankki- ja talousasiat.

Ensimmäinen askel pienen ihmisen pankkitiellä otetaan yleensä lapsen tilin avaamisella. Nordea lahjoittaa tällöin tilille 20 euroa pesämunaksi. Saman summan Nordea lahjoittaa lapselle myös, kun hänelle avataan ensimmäinen rahastotili.

– Noin kymmenvuotiaana nuori asiakas voi siirtyä korttimaksamiseen, kun hänen on mahdollista saada oma Visa Electron -kortti. Opiskelujen alkaessa opiskelijan on mahdollista hakea opintotukea sekä Kelan takaamaa opintolainaa Nordeasta, kertoo konttorinjohtaja Jaana Mikkonen.

18-vuotiaana voi avata ASP-tilin ja aloittaa säännöllisen säästämisen ensiasuntoon.

Keskittäminen tuo etuja

18–28-vuotiaana nuori voi liittyä Check-inasiakkaaksi. Tällöin hän saa hyvän startin taloutensa hoitoon sekä monia tuntuvia hintaetuja Nordean pankki- ja vakuutuspalveluista.

– Kun tulee aika hankkia ensimmäinen oma asunto, me Nordeassa haluamme olla mukana mahdollistamassa tämän unelman toteutumista tarjoamalla asiakkaalle juuri hänen tarpeisiinsa sopivan asuntolainaratkaisun. Asuntolainan myötä asiakkaasta tulee Nordean Avainasiakas, mikä taas merkitsee monia rahanarvoisia etuja. Asiakkaalla on mahdollisuus muun muassa henkilökohtaiseen pankkineuvontaan, jossa keskustellaan omasta lyhyen ja pitkän aikavälin säästämisen suunnitelmasta sekä talouden turvaamisesta yllättävien tilanteiden varalle, kuvaa konttorinjohtaja Liisa Naakka.

Kun varallisuutta kertyy vähän enemmän, asiakas pääsee konttorinjohtaja Ahti Kilpeläisen mukaan hyötymään Premiumasiakkuuden tuomista palveluista. Niihin kuuluu muun muassa varainhoidon neuvontaa, lakimiespalveluja sekä perinnönjaon suunnittelu- ja veroasioita.

Verkkotapaamiset

Konttorin tai verkko- ja mobiilipankin vaihtoehtona voi Nordeassa hoitaa pankkiasioita myös verkkotapaamisessa paikasta riippumatta. Palveluajat ovat joustavat ja asiakasystävälliset, arkisin klo 8–20, lauantaisin klo 10–16.

Verkkotapaamiseen asiakas tarvitsee internet- yhteyden, puhelimen ja pankkitunnukset. Verkkotapaamisten suosio on kasvanut nopeasti, ja Nordealla onkin nyt kokonaan sähköiseen ja paperittomaan asiointiin perustuvia Online-konttoreita.

Asiakkaan tunteminen on kaikkien etu

Pankkitoiminta perustuu luottamukseen, joka muodostuu hyvästä palvelusta, asiakkaan tuntemisesta ja kokonaisvaltaisista ratkaisuista.

– Haluamme tarjota asiakkaan elämäntilanteeseen ja palvelutarpeisiin juuri hänelle sopivat ratkaisut. Onnistuaksemme tässä, kysymme asiakastapaamisissa monia asiakkaan elämäntilanteeseen ja varallisuuteen liittyviä kysymyksiä.

Asiakkaan tunteminen on myös turvallisuusasia ja pankeilla on siihen lakisääteinenkin velvoite.

Lauantaikin pankkipäivä

Asiakkailla on mahdollisuus asioida Nordeassa lauantaisin kello 10–16 ajanvarauksella tai ilman sitä. Esimerkiksi Itäkeskuksen konttorissa autetaan tällöin kaikissa neuvontaa kaipaavissa asioissa. Asiakkaat voivat käydä neuvotteluja lauantaisin myös verkkotapaamisina.

Yhteystiedot

Nordea Malmi
Malmin kauppatie 18 / Torikatu 3, 3. krs
Avoinna 10–16.30 tai sopimuksen mukaan
Nordea 24/7 puh. 0200 3000 (paikallispuhelun hinta; asiakaspalvelu, neuvonta sekä ajanvaraukset konttoriin ja verkkotapaamiseen)

Nordea Yrityspalvelu
Puh. 0200 2121 (pvm/mpm)
www.nordea.fi

 

Osallistu lukijakilpailuun tästä